Testissä: Teekauppiaan Valkoinen Kaneli Tee (Teekauppa Veiström)

Valkoinen tee on väriltään hyvin hentoa ja liki läpikuultavaa, vielä vaaleampaa kuin vihreä tee.

Tutustuin ensimmäistä kertaa tamperelaiseen Teekauppa Veiströmiin lokakuun lopulla. Ilkka Veiströmin pyörittämä kauppa toimii Kuninkaankadulla.

Ostin (tai pikemminkin sain ilmaiseksi, lue syy täältä) pienen erän Teekauppiaan Valkoinen Tee Kanelia. Juon aika harvoin valkoista teetä. Sille ei ole erityistä syytä, mutta maustamattomana valkoinen tee on aika vaativa juoma ja se vaatii sopivan hetken makusteluun. Maustetut valkoiset teet eivät taas ole usein olleet minun mieleeni.

Kanelitee on Veiströmin itsensä maustamaa. Hän kertoo maustavansa kaikki teensä itse.

Tuoteselosteesta käy ilmi, että tuote sisältää vain kahta ainesosaa, kiinalaista valkoista teetä ja luontaisia makuaineita eli madagaskarilaista luomulaatuista kanelinlehtiöljyä. Veiström kertoi, että hän ei käytä lainkaan keinotekoisia makeutusaineita.

Aidon kaneliöljyn pystyi todella haistamaan jo liikkeessä. Kanelin tuoksu oli voimakas ja miellyttävä, se toi mieleen riisipuuroannoksen, joulun ja chai-teen. Keinotekoisuudesta ja esanssisuudesta ei ole merkkiäkään.

Haudutin teetä ohjeen mukaisesti 2 minuuttia, 70-asteisessa vedessä. Haudutusohje oli sopiva. Tee ei ollut liian väkevää eikä mietoa vaan juuri sopivaa.

 Valkoisen teen lehtiä voi hauduttaa 2-3 kertaa.

Miellyttävä kanelin maku toistui myös itse teessä. Olen vuosien varrella usein ostanut erilaisia kaneliteitä. Useimmiten ne ovat olleet omena-kaneli-seoksia tai esimerkiksi kanelilla maustettua mustaa teetä Thehuoneelta. Ne ovat olleet kohtuullisia mutta eivät jääneet erityisesti mieleen. Yleinen ongelma varsinkin pussiteelaaduissa on se, että sekä omena että kaneli maistuvat esanssisilta.

Teekauppa Veiströmin valkoisessa kaneliteessä kokonaisuus oli tasapainoinen ja miellyttävä. Kanelin maku jäi viipyilemään kielelle ja mielelle. Se ei kuitenkaan peittänyt valkoisen teen luontaista makua. Teetä ei olisi voinut sekoittaa esimerkiksi vihreään saati mustaan teehen.

Harmillisesti sain kyseistä teetä vain pienen koe-erän, mutta melko varmasti tulen ostamaan tätä vielä lisää käydessäni Tampereella! Veiströmillä on kotisivullaan myös nettikauppa, joten täytynee tutustua myös siihen. Ehkä on parempi tilata kerralla jotain muutakin - yhden pienen teepussin tilaaminen voi tulla turhan kalliiksi. Teekauppiaan Valkoinen Kaneli Tee näyttää maksavan 8,06 euroa 100 grammalta.

Teekauppa Veiström - hauska tuttavuus Tampereella

Poikkesin viikonloppuna Tampereella ja kävellessäni pitkin Kuninkaankatua katseeni kiinnittyi yhtäkkiä toiselle puolelle katua. Ensin näin kyltissä nimen Veiström ja sitten sen yläpuolella olevan sanan Teekauppa, joka tunnetusti aina saa huomioni osakseen.

Kylläpä vain, Tampereelle on perustettu uusi teekauppa, siis Teekauppa Veiström, jos se vielä jollekin jäi epäselväksi. (tai jos olet tamperelainen, kauppa ei sinulle ollut mikään uutuus). Aiemmin vakiopaikkoihini kuului Teehuone Pieni Kilpikonna, joka ensin lopetti Tampereella ja muutti sitten Helsinkiin - lopettaakseen sielläkin toimintansa. Arvatenkin sijainti Thehuoneen välittömässä läheisyydessä ei ollut strategisesti kovin fiksusti tehty.

No, Teekauppa Veiström oli sympaattinen tuttavuus. Kauppa näytti olevansa Ilkka Veiströmin yksityisyritys ja hänen liiketilansa on todella pieni, korkeintaan 15 neliötä.

Lauantaina iltapäivällä kauppa tuntui olevan ihan täynnä, kun siellä oli yhtä aikaa viisi ihmistä. Ovi ei olisi ehkä mahtunut avautumaan.

Kuten useimmissa teehuoneissa, teelaadut olivat esillä pienissä lasipurkeissa hyllyissä. Valmiina oli myös valmiita 100 gramman pusseja suosituimmista laaduista.

Kymmenen minuutin tuoksuttelun jälkeen bongasin mielenkiintoisen tuttavuuden, Valkoinen Kaneli Tee -laadun, johon on sekoitettu valkoisen teen lisäksi luomu-kanelinlehtiöljyä. Kun aioin ostaa teetä pienen erän, purkki olikin tyhjä. Veiström kysyi, kauanko aion olla Tampereella. Kerroin, että kyse on yön yli -reissusta.

Veiström sanoi, että hän maustaa itse kaikki myymänsä teet ja erä kaneliteetä on parhaillaan maustumassa kellarikerroksessa. "Nyt on niin ruuhkaa, että en pääse hakemaan, mutta voitko tulla vielä ennen sulkemisaikaa?"

Tulin puolentoista tunnin päästä, eikä kiireinen yrittäjä ollut vieläkään ehtinyt varastoon, mutta sen sijaan hän antoi minulle ilmaiseksi purkin pohjallisen, arviolta 10 grammaa. Hyvää asiakaspalvelua!

Miltä tee maistui? Lue oma päivitykseni täältä!

Laadukkaassa senchassa sekunnitkin ratkaisevat

Teen heti tunnustuksen: en ole erityisen kova vihreän teen juoja. Se ei johdu siitä, että vihreässä teessä olisi sikäli mitään vikaa - päinvastoin, vihreän teen maailma on todella rikas ja laaja. Kirjoa on ehdottomasti enemmän kuin mustan teen puolella.

Vihreä tee on tietääkseni yhä veden jälkeen maailman suosituin juoma. Esimerkiksi Japanissa sitä juodaan kaikkialla samoin kuin Suomessa kahvia: kuumana, kylmänä, iltaisin ja aamuisin, hienostuneesta, käsin koristelluista kupeista ja automaateista ostettavista tölkeistä. Lisäksi japanilaiset käyttävät matchaa ahkerasti ruoanlaittoon ja leivontaan.

Eräs vihreän teen suosiota selittävä tekijä ovat sen terveysvaikutukset. Vihreä tee valtaa alaa jopa Yhdysvalloissa. Erityisesti matcha hullaannuttaa ihmisiä ympäri pohjoista pallonpuoliskoa.

Silti vihreä tee ei ole meidän perheessä lyönyt samalla tavalla läpi kuin vaikkapa musta tee tai oolong. Syyt ovat enimmäkseen käytännöllisiä: aamulla väsyneenä tuntuu siltä, että mustasta teestä saa paremmat kiksit päivään kuin vihreästä, vaikka ei se välttämättä perustu tosiseikkoihin. Vihreissä teissä on isoja eroja mutta esimerkiksi matchassa kofeiinia on jopa yhtä paljon kuin energiajuomissa.

Kuppi on laadukkaita teetarvikkeita valmistavan Zero Japanin käsialaa.

Toinen syy vihreän teen "välttelyyn" on ollut se, että haudutus on vaativaa. Vihreätä teetä ei todellakaan hauduteta kiehuvassa vaan 65-80 asteisessa vedessä, ja haudutusajat ovat 1-2 minuuttia, ei 3-4 minuuttia kuten mustassa teessä. Niinpä vihreää teetä ei uskalla useinkaan haudutella samoin kuin syöttää lapselleen aamupuuroa.

Ihastuin viime viikolla Thehuoneella Sencha Tokujoon, jota myyjä kutsui "viiden tähden senchaksi". Sitä se todella oli: maku oli todella täyteläinen, se oli hyvin kokonaisvaltainen nautinto.

Valmis Sencha Tokujo näyttää tältä (kuvanlaatu ei ehkä ole ihanteellinen). Tulee mieleen hailakka kasvisliemi tai ruohoinen vesi. Mutta maku on tasapainoinen ja lavea.

Mutta missä välissä tätä ehtisi kokeilla arjen kiireiden keskellä? Paketissa sanotaan, että ensimmäisen haudutuksen pituus on vain 60-70 sekuntia! Siis vain reilu minuutti! Yritäpä samalla lukea lapselle kirjaa ja leikkiä hänen kanssaan legoilla ja hauduttaa tätä!

Ajattelin, että ei muutama sekunti sinne ja tänne paljon paina. Mutta kyllä painaa. Laitan tea timerini piippaamaan 70 sekunnin kohdalla ja lähden kiikuttamaan teepannua kuvausta varten yläkerran pöydälle. Unohdan kuitenkin sihtin pannuun ja haudutukseen tulee 30-40 sekuntia ylimääräistä. Se on liikaa. Tokujo on selvästi kitkerämpää kuin Thehuoneella.

Tältä valmis tee ja haudutetut teelehdet näyttävät:

Juoma on ok, mutta liian väkevää. Kokeilen uudestaan. Valmistaudun hauduttamaan nyt tasan minuutin. Mutta ei: paketin mukaan toinen haudutus kestääkin vain 20 sekuntia (uskokaa tai älkää).

En meinaa uskoa silmiäni mutta haudutan nyt todellakin vain 20 sekuntia. Ja uskottava se on: nyt maku on lähempänä sitä, mitä maistoin Thehuoneella.

Laadukkaiden vihreiden teiden ja oolongien kanssa maagista on tosiaan  se, että suositellut haudutusajat voivat tosiaan vaihdella näin paljon. 20 sekunnissa tavallisesta mustasta teestä ei ehdi uuttua mukiin kuin vain väriä, makua ei juuri lainkaan.

Vihreät teet, oolongit ja puerhit eroavat mustasta teestä myös siinä mielessä, että ne kestävät vaivatta 3-4:kin haudutusta. Kyllä moni teepussiaankin saattaa kaksi kertaa kupissaan lillutella, mutta maku on heti selvästi väsyneempi. Paras terä on mennyt. Sen sijaan vihreä tee muuttaa aina makuaan eri haudutusten välillä. Siinä on jonkinlaista taikaa.

Jos haluat lukea lisää vihreän teen oikeaoppisesta hauduttamisesta, poikkea vaikkapa täällä.

Miltä erilaiset teelaadut näyttävät?

Teet eivät vain maistu ja tuoksu erilaiselta vaan erottuvat edukseen myös ulkonäöltään. Eroa selittää moni seikka, kuten teelehtien fermentointiaste, se onko kyse mustasta, vihreästä vai valkoisesta vai kenties puerh-teestä, se onko tee maustettua vai maustamatonta ja niin edelleen. Erikseen ovat vielä erilaiset yrttijuomat, kuten rooibos, maté ja kotimaiset yrttihaudukkeet.

Harva malttaa katsella teelehtiä "sillä silmällä", mutta nyt siihenkin tarjoutuisi tilaisuus. Avaa siis näköaistisi!

1. Mata Hari (Thehuone, Helsinki)

Mata Hari on Thehuoneen teesekoitus, jota ostan usein. Joudun usein pettymään teesekoituksiin, koska ne maistuvat liian usein keinotekoisilta ja esanssisilta. Mata Hari on hyvä kokonaisuus: siinä tuoksuvat ja maistuvat ne, mitä siinä on mukana eli mm. vanilja, kaakao ja kaneli.

Itse tee on sekoituksille tyypillistä pienilehtistä Ceylonia eli melko vahvaa perusteetä, joka ei yksinään ehkä vakuuttaisi mutta arkiteenä toimii. Ceylon ei ole niin vahvaa kuin tymäkkä Assam.

2. Shanghai Chai (Teeleidi, Jyväskylä)

Shanghai Chai on melko outo sekoitus. Pohjana on vihreä sencha mutta kuten kuvasta näkyy, mausteita on todella paljon: kanelia, fenkolin siemeniä, omenaa, sikurin juurta, tattaria ja punaista pippuria.

Tämä villi miksaus tarkoittaa, että Shanghai Chai paitsi näyttää mutta myös maistuu lähinnä chai-tyyppiseltä yrttihaudukkeelta. Vihreä tee ei maistu.

Ulkonäöltään Shanghai Chai muistuttaa enemmän mauste- kuin teesekoitusta.


3. Gyokuro-tyyppinen japanilainen vihreä tee (Thehuone, Helsinki)

En muista tarkkaan, mitä teetä tämä on, saimme sen teetä harrastavilta kavereilta lahjaksi. Joka tapauksessaä veikkaan, että kyse on japanilaisesta, gyokuro-tyyppisestä teestä. Gyokuro on hienointa ja kalleinta japanilaista teetä. Se poimitaan aikaisin keväällä huhtikuun puolivälissä. Valmistusvaiheessa lehdistä poistetaan ruodot ja suonet (kuulostaa kalan käsittelyltä). Kofeiinia gyokurossa on runsaasti.

Huomaa, että lehdet ovat pieniä, hieman neulasmaisia. Maku on hienostunut ja vivahteikas.


4. Darjeeling, 1. sadon Rohini (Thehuone, Helsinki)

Seuraa snobismivaroitus: kyselen Thehuoneelta jo viikkoja etukäteen, milloin kevään ensimmäisen sadon darjeelingit tulevat kauppoihin. Yleensä ne saapuvat Suomeen pitkältä laivamatkaltaan huhtikuun alkupuolella, viimeistään huhtikuun puolivälissä.

Ensimmäisen sadon (first flush) darjeelingeja pidetään teen shampanjana. Se on vehreää, keveää, maukasta ja virkistävää, kun verrataan tutumpaan darjeelingiin, joka on tyypillisesti toisen sadon (second flush) darjeelingia. Eron huomaa: minulla on kaapissa nyt myös toisen sadon Rohinia. Siis sama tila ja sama kasvi mutta se on poilittu kesällä, ei maalis-huhtikuussa. Kesä-Rohini on rotevampaa, tummempaa ja maukkaampaa kuin keväinen, melko herkkä ensimmäisen sadon Rohini.

Erikseen on vielä syyssadon darjeelingia (autumnal), joka on vielä tummempaa kuin kesäsadon.

Tässä lautasella on Rohinia. Rohini on Darjeelingin alueen nuorin teetila. Se käynnisti toimintansa uudestaan vuonna 2000. Teeviljelyksiä Rohinissa on 138 hehtaarin alalla.

Darjeelingin alueen teetarhat sijaitsevat 800-1 200 metrin korkeudessa. Tarhoja on noin 70 ja brittien siirtomaaherrat perustivat niitä 1860-luvulta lähtien. Tunnetuin on Makaibarin tila.

 
5. Rooibos dragonfruit-blood orange (Thehuone Helsinki)

Tätä meillä juodaan jatkuvasti iltaisin: veriappelsiinilla ja lohikäärmeenhedelmällä maustettua rooibosia. Rooiboshan ei suinkaan ole teetä vaan Etelä-Afrikassa kasvavasta punapensaasta (Aspalathus linearis) saatavaa virkistävää mutta kofeiinitonta juomaa. Punapuupensas kuuluu hernekasveihin ja menestyy eteläisessä Afrikassa erittäin hyvin.

Rooibos piristää mutta se ei perustu kofeiiniin. Yöunet eivät siis mene.

Thehuoneen Rooibos-sekoitus näyttää punertavalta rouheelta, jossa on näkyviä, meheviä hedelmänpaloja. Haudutusaika on tavallista teetä pitempi, 7-8 minuuttia. Eikä muuten mene pilalle, vaikka jäisi pannuun lillumaan pidemmäksikin aikaa. Suosittelen!

Kaikki yrttijuomat eivät suinkaan ole kofeiinittomia. Etelä-Amerikassa, etenkin Argentiinassa kansallisjuomana juotava yerba mate (Ilex paraguensis), orjanlaakeripensas, on sen verran virkistävää, että ennen unille menoa en suosittele matea särpimään.

Johanna Pohjola on muuten tehnyt matesta ja mate-kulttuurista erinomaisen kirjan, Mate Etelä-Amerikan voimajuoma.

Katso täältä myös Johannan haastattelu.

Teepurua vai herkullista pitkälehtistä - ero on kuin yöllä ja päivällä

"Kaupasta saa 20 pussia teetä parilla eurolla paketti. Se on ihan hyvää. Miksi ihmeessä ostaisin teetä, joka maksaa vitosen ja sitä saa vain pienen pussin?"

Tähän kysymykseen voi moni teefani joutua vastaamaan. On totta, että lähes joka ruokakaupassa on varsin asialliset valikoimat sekä pussiteitä että myös irtoteetä. On kuitenkin pakko sanoa, että bulkkitason pussiteetä ja hienoa, laadukasta irtoteetä ei voi verratakaan toisiinsa.

Olen perustellut useita kertoja, miksi laatuteehen kannattaa - ainakin silloin tällöin - panostaa, muun muassa täällä. Maku on vain yksinkertaisesti niin paljon parempi.

Ja sen näkee jo päälle päin. Katsotaanpa, mitä Twiningsin suosittu English Breakfast Tea on "syönyt".

Köh... niin, kyllähän tämä kai teetä on. Kutsuisin tätä kuitenkin mieluummin teepölyksi tai teepuruksi. Jos olisin aivastanut kuvauksen aikana, tämä pulveri olisi lennähtänyt seinälle. Näin huonolaatuista teetä et löydä edes kauppojen 100-200 gramman irtoteepusseista.

Suurimpien teevalmistajien teesekoituksiin käytetään kaikkein halvimpia teelaatuja - laadusta ja takuulla myös tuottajien tuotanto-olosuhteista tinkien. En halveksi Twiningsin juojia - kyllä juon sitä välillä itsekin - mutta kuvasta näkyy mainiosti peruste sille, miksi tämäkin juoma on selvästi halvempaa kuin erikoismyymälöiden tuotteet.

Katsokaapa verrokiksi, miltä eräs suosikkini eli nepalilainen Junchiabari (musta tee) näyttää:

Eron huomaa tottumattomampikin silmä. Teelehdet ovat pitkiä ja käsin rullattuja. Tyypillisesti ruokakaupoissa myytävissä teesekoituksissa käytetään rikottulehtistä, tummaa ja vahvaa Assam- tai Ceylon-teetä, jossa on melko vähän sävyjä.

Kuvassa oleva Junchiabari on hyvä esimerkki siitä, miltä vähän parempi tee näyttää. Pääsääntö on, että mitä hienoaromisissa, korkealuokkaisissa teelaaduissa on paljon nuoria käsinrullattuja punertavia kärkilehtien silmuja. Mitä ylempää teepensaasta lehdet on poimittu, sitä hienoaromisempi se on.

Ei voi yleistää, etteikö hyvin korkealaatuinen tee voisi olla samalla hienojakoista. Katsopa vaikka japanilaista matcha-pulveria: se vasta hienoa on! Tai niin ikään japanilaisia vihreitä sencha-laatuja. Sen sijaan Gunpowder-tyyppinen vihreä tee on karkeampaa kuin sencha tai matcha, vaikka nimestä voisi muuta päätellä.


Jos siis ihmettelet, miksi teekauppojen pitäjät repivät herkuistaan verrattain korkeaa hintaa K-Marketiin verrattuna, niin kyllä, sille on perusteensa.

Mitä teen ystävän kannattaa lukea?

Teen ystävän ei kannata tyytyä vain maistelemaan ja haistelemaan teelaatuja. Harrastusta syventää ihmeesti mielenkiintoisten teekirjojen lukeminen.

Kotimaisia, suomenkielisiä kirjoja on julkaistu paljon mutta uusiakin mahtuisi mukaan. Omia suosikkejani ovat Helena Petäistön Tee teematka ja Pirkko Arstilan Teen ystävän kirja. Ne ovat muutaman vuoden vanhoja, mutta mitäpä väliä sillä on - tee on tuhansia vuosia vanha tuote, jonka totuudet eivät vanhene.

Ostin Arstilan kirjan vuonna 2011 teeinnostukseni alkuvaiheessa ja luin sen aikanaan kannesta kanteen melko nopeasti. Miksi? Se on ennen kaikkea tyylikäs, visuaalisesti tehty kirja. Ulkoasusta vastannut Riikka Majanen on tehnyt upeaa työtä. Katsokaa vaikka:

Toiseksi Teen ystävän kirja on melko selkeä ja hyvin kirjoitettu perusteos, joka lähtee liikkeelle vuosituhansien takaa ja kertoo, miten teestä tuli maailman suosituin nautintoaine. Tällainen "jo muinaiset foinikialaiset" -ote saattaisi taitamattomammissa käsissä olla aikamoinen fiiliksen pudottaja, mutta toimittajana Arstila tietää, miten pitää lukija otteessaan.

Teen ystävän kirja kertoo historian lisäksi kattavasti muun muassa erilaisista teelaaduista, teen terveysvaikutuksista, teekulttuureista ympäri maailman sekä siitä, miten teetä pitää ja ei pidä keittää. Näyttävyytensä ansiosta Teen ystävän kirjaa tekee mieli lehteillä aina silloin tällöin, vaikka muistaisi ulkoa sen pääkohdat.

Myös Tee teematka! -kirjan tekijä on toimittaja, Pariisista tuttu Helena Petäistö. Tee teematka peilaa nautintoaineiden kuningasta (tai kuningatarta, saat päättää) historian ja maantieteen kautta. Se kertoo maittain, miltä teekulttuuri näyttää esimerkiksi Ranskassa, Englannissa, Venäjällä, Itävallassa, Yhdysvalloissa ja myös Suomessa.

Kirja paljastaa, että vaikka moni pitää Englantia teekansana, kahvi on lyönyt sielläkin läpi eikä hyvän teen löytäminen ole itsestäänselvää Englannissakaan.

Suomen osalta kirjan kertoma tarjonta on aika tavalla parantunut. Hyvä niin. Tee teematkahan on vuodelta 2008.

Kirjassa on myös vinkkejä ja osoitteita kahviloista, joissa saa erittäin hyvää teetä. Koska kirja on jo lähes 10 vuotta vanha, teeturistin kannattaa tietysti tarkistaa tämän hetken tilanne netistä.

Suosituksia pitemmälle ehtineille

Ehkä arvostetuin suomenkielinen teekirja on kuitenkin Kiinalainen teekirja, jonka on kirjoittanut Pekka Nihtinen. Se on teeteoksista kattavin ja vähiten "populaari". Sieltä saa eniten tietoa ja tarinaa siitä, miten kiinalainen teeperinne oikein on syntynyt. Nihtisen kirja löytyy varmasti jokaisen pitkän linjan teeharrastajan hyllystä.

Useita muitakin teekirjoja on saatavana, kuten Teekirja - Tee hetkestä elämys, jossa on paljon teepohjaisia reseptejä ja ohjeita suolaisiin ja makeisiin ruokiin, joita teen kanssa voi nauttia. Ulkoasultaan Tee hetkestä elämys on köykäisempi ja halvemman näköinen kuin aiemmin mainitsemani opukset.

Kaikkein innokkaimmille lukijoille täytyy tietysti suositella japanilaisen Kakuzo Okakuran The Book of Teata. Se menee todella syvälle teen filosofiaan ja antaa paljon uutta ajateltavaa vähän pitemmälle päässeille teefanaatikoille.


Näitä et osannut etsiä:

• Video: Madventuresin Riku etsimässä kiinalaisen teen olemusta: Madventures China - Tea Pilgrimage 
• Heiss&Heiss: The Story of Tea: A Cultural History and Drinking Guide
• Delmas&Minet: The Tea Drinker's Handbook 
•  Pettigrew: Social History of Tea
• Video: A Mystery Drink - The History of Tea (kesto: 42.57) 
• Video: Japanese Tea Ceremony
  

 

Tee ei ole pikajuoma

Tyypillinen näky kaupungilla: kotoa töihin kipittävä nappaa kahvilasta mukaansa kupillisen kahvia ja alkaa ahnaasti ryyppiä siitä jo ovella, jotta saisi kofeiinitasot kohdalleen. Tai palaverista toiseen kiirehtivä ostaa kioskilta kupillisen kultakatriinaa ja hörppii sen metrossa samalla, kun hätäisesti selailee alkavan palaverin agendaa älypuhelimestaan.

Take away lienee jo tyypillisin tapa nauttia kahvia kaupungeissa, oli sitten kyse New Yorkista tai Helsingistä. Take awaysta on tullut normi. Kiire tarttuu, ja kahvin ystävä tekee sumpin juomisesta pikajuoksun, vaikka hänellä ei olisi mihinkään kiire.

Teehen take away ei kuitenkaan sovi. Tai ainakaan hyvään teehen. Tee menee kiireessä hukkaan.

Itse asiassa en ole idealistiselta kuulostavan näkemykseni kanssa yksin. Samaa mieltä on muun muassa teekirjailija Pirkko Arstila Teen ystävän kirjassaan. Ajatuksen jakaa myös Pariisissa asuva toimittaja Helena Petäistö, joka on kirjoittanut teeinnostaan Tee teematkassa.

Jos kupissasi on laadukasta teetä, sitä kuuluu nautiskella kaikilla aisteilla, haistelemalla, maistelemalla, pyörittelemällä kielen päällä, aistimalla jälkimakua, vertaamalla oliko tämä yhtä hyvää  kuin viimeksi ja niin edelleen. Onnistuuko tämä täyteen ammutussa, hikisessä bussissa välillä Kamppi ja Munkkivuori? Harvemmin.

Jos tarkoituksenani on vain tankata itseeni määrämittainen annos kofeiinia, mutta minulla ei ole aikaa rauhoittua ainakin hetkeksi, valitsen mieluummin kahvin. Kaikella kunnioituksella Suomen myydyimpiä vaaleapaahtoisia kohtaan, juhlamokat eivät koskaan ole niin hyviä, että ne menisivät pahasti hukkaan väärässä tarjoilulämpötilassa ja kiireessä juotuina. Toisin on laatuteen kanssa.

Jos taas haluan nimenomaan nautiskella teestä, oli se sitten uusi tai vanha tuttavuus, juon sen ehdottomasti kahvilassa, mieluiten haudutettuna, ei pussiteenä, ja mieluiten paikassa, jossa haudutusajat ja veden lämpötilat ovat suurin piirtein oikeat.

Tilitin kahviloiden puutteista teen tarjoilun suhteen jokin viikko sitten.

Take away on ongelma tietysti muutenkin. Jos ostaa yhden noutosumpin joka päivä, siitä kertyy 365 pahvimukia vuodessa, mikä rasittaa ympäristöä. Keskimääräisellä Helsingin noutokahvin hinnalla rahaakin palaa yli 700 euroa vuodessa. No, nämä ovatkin sitten jo kokonaan eri asia.

Laatutee vie arjen yläpuolelle

Väite, että joku asia - oli se sitten viini, pusero tai ruoansulatusta edistävä jogurtti - vie "arjen yläpuolelle" kuulostaa markkinamiesten korulauseelta, mutta kyllä se välillä pitää paikkansa. Minulle se liittyy teehen.

Lapsiperheellisenä en ehdi läheskään yhtä aina keskittyä hyvään teehen kuin ennen, saati sitten rakentaa harmonista teehetkeä, jolloin kiireettömästi hörppisi korkealaatuista kuumaa juomaa ja veisi ajatuksiaan johonkin Tiibetin vuorille tai Japanin keisarillisiin temppeleihin, pois Visa-laskujen, vaippapyykkien ja työhuolien maailmasta.

Mutta olen silti sitä mieltä, että kupillinen tavallista parempaa teetä auttaa unohtamaan ne hetkeksi. Jos kaadan työpaikalla kuppiini vaikkapa Emperor of Puerhia tai korealaista Jenchaa, se tuo paljon parempaa fiilistä kuin kiireessä liotettu Twiningsin kaapin perällä kulahtanut "aamutee". Se on pieni hetki kaiken keskellä, jolloin voi aistia, millaisen potkaisun ensimmäinen siemaus antaa, tunnustella jälkimakua ja fiilistellä tuoksua.

Laatutee ei mene hukkaan. Ellei sen anna mennä hukkaan. Eli esimerkiksi unohda kaapin perälle tai sulje pakkausta liian huonosti, jolloin aromit karkaavat.

Periaatteessa teeharrastusta voi verrata viini- tai olutharrastukseen. Niissäkin haetaan intohimoisesti uusia elämyksiä ja haetaan eroja eri tuotteiden välillä, ja ollaan valmiita löytämään uusia suosikkeja, miksei myös inhokkeja. Samalla tavalla kuin viinin ystävä, teen ystäväkin voi karvaasti pettyä. Mutta se kuuluu pelin henkeen.

Teeharrastuksen hyvä puoli viiniin on se, että jos ostaa huonoa teetä, ei kärsi yhtä pahaa tappiota. Viitosella saa "koe-erän" lähes mitä tahansa teetä, kun taas hard core viiniharrastaja maksaa viinipullollisista satasia. Niin paljon voi sijoittaa myös teehen, mutta keskimäärin teeharrastus on edullisempaa. Ja myös terveellisempää - syyllistämättä viinien maailmaan lainkaan.

Täydellinen teeasetelma

Blogeissa valokuvat ovat aina täydellisiä, valaistus upea ja asetelmat huolellisia. Tavallisessa elämässä kaikki ei ole aivan yhtä täydellistä. Tässä kaksi suosikkipannuani tavallisena arki-iltana, ilman kuvausjärjestelyjä ja valaisuoperaatioita.

Thehuone laajensi Helsingin Eerikinkadulla

Suomen parhaiten varustettu teekauppa eli Thehuone on laajentanut Helsingin Eerikinkadulla. Elokuun lopusta asti teetä on voinut siemailla yksin tai ystävien kanssa noin kaksi kertaa suuremmissa tiloissa. Neliöitä on tullut noin kymmenkunta lisää. Uudet neliöt on sisustettu samaan tapaan kuin vanhat, joten varsinaisesti Thehuoneen ilme ei liiemmin muutu.

Lisätilat tulevat tarpeeseen. Tähän saakka Thehuoneen ongemana onkin ollut se, että tilat ovat melko ahtaat. Jos on liikkeellä viikonloppuisin tai iltaisin, pöytäpaikkaa ei välttämättä saa. Se on sääli, sillä toisin kuin kahvi, hyvä tee ei minusta sovi take away -juomaksi.

Samaa mieltä on myös mm. Pirkko Arstila Teen ystävän kirjassaan. Voisitteko kuvitella ryystävänne taiwanilaista gui feitä, japanilaista matchaa tai kiinalaista Golden Monkeya läikkyvästä pahvimukista matkalla ruuhkabussiin? En minäkään.

Toivottavasti asiakkaat löytävät Suomen parhaan teehuoneen tästä lähinkin.

Oikein tarjoiltu tee on kahviloissa kortilla

Helsingin kokoisessa kaupungissakin ovat yllättävän vähissä kunnon teetä myyvät kahvilat... hmm...eikös tässä ole pieni paradoksi? Pitäisikö sanoa "teelät"?

Hakemalla saa hakea paikkoja, joissa tarjolla olisi hyvää teetä. Olen huomannut, että moni kahvila on tsempannut: heillä saattaa olla 5-10 erilaista laatua haudutettua teetä aina mustasta teestä vihreän ja valkoisen kautta rooibosiin, jopa oologia on mukana. Yleensä yhtälö kuitenkin kaatuu tarjoilulämpötilaan.

Hyvin tyypillinen tilanne on, että kuuma vesi lasketaan teen ostajalle kuppiin espressokeittimestä. Se tarkoittaa, että kuppiin suhautetaan sitä lähes kiehumispisteessä olevaa, ainakin 90-asteista vettä kovalla paineella, jota käytetään, kun tehdään espressopohjaisia kahvijuomia.

Kahvilanpitäjä pyrkii minimoimaan vaivan, mutta ei ymmärrä, että kiehuva tai lähes kiehuva vesi sopii vain mustille teille, rooiboksille tai yrttihaudukkeille, siis niille juomille, joita joskus virheellisesti sanotaan yrttiteeksi, vaikka niissä ei ole alkuunkaan teelehtiä.

 Kahvilasta, jossa vesi tulee kahvikoneesta, ei kannata ostaa vihreää tai valkoista teetä, koska ne menevät pilalle liian kuuman veden takia. Myös oolongin tilaaminen on siinä ja siinä. Itse tilaan vain mustaa teetä tällaisista paikoista.

Tosin kahvikonekin on edistystä, suorastaan nykyajan kotkotusta. Kahdeksassa paikassa kymmenestä teevesi tarjoillaan pumpputermarista tai pannusta, joka on keittolevyllä kahvipannun vieressä.

Mikäs tässä sitten on ongelma? Vesi on säännöstään liian haaleaa eikä kukaan ota vastuuta siitä, kauanko vesi on levyllä lillunut. Paljon mahdollista on, että vesi on haaleaa ja kerännyt lisäksi aromia vieressä olevasta kultakatriinasta.

En ole ollut mittarin kanssa liikkellä, mutta arkikokemuksen mukaan normikahvilan vesi on korkeintaan 80-asteista, eli liian haaleaa jopa pussiteelle. Tämän takia teestä tulee korkeintaan keskinkertaista, olipa raaka-aineena miten hienoa irtoteetä tahansa. Syykin on tietty selvä: jos korkeintaan yksi kymmenestä tilaa teetä ja yhdeksän kahvia, ei tee mieli teehen panostaa.

Tämähän pätee myös suomalaiseen kyläilyyn. "Saako olla kahvia vai teetä?", kysymys kajahtaa. Jos vastaus on oikea eli kahvi, tarjolla voi olla jopa reilun kaupan luomupavuista itse paahdettu ja omin käsin jauhettua artesaanikahvia, joka on ostettu Kaffecentralenista, mutta teevaihtoehtona ovat kaapissa pari vuotta pyörineet Kolmen sinetin teet.


Tässä muutamia vinkkejä, mistä saa hyvää teetä oikein tarjoiltuna pääkaupunkiseudulta:

1. Thehuone (Eerikinkatu, Helsinki ja Tapiola, Espoo)
 Ylivoimainen  ykkönen. Yli 300 teelaatua, joista voit valita kupilliseen tai pannuun mitä laatua haluat. Saat henkilökohtaiset suositukset makusi mukaan ja haudutusaika on oikea suurin piirtein sekunnilleen. Lisäksi saat pientä purtavaa, kuten litsihedelmää tai keksiä, sekä luettavaksi vaikkapa teeaiheisia kirjoja. Kuppi maksaa 3 euroa, pieni pannu 5 euroa. Pannullisesta juo kaksi henkilöä ja teelehtien päälle voi pumpata (sopivan lämpöistä vettä) termarista, eli myös santsaus toimii.

Thehuoneella on piste myös Tapiolassa Ainoa-kauppakeskuksessa.  Kävin paikassa ensimmäistä kertaa tällä viikolla ja olin ainoa asiakas. Johtuikohan siitä, että Tapiolassa on lähes aina porvarillisen hiljaista ja pysähtynyttä, vai siitä, että länsimetro ei vielä ollut aloittanut liikennöintiään? Yhtä kaikki, jos liikut Tapiolassa, poikkea totutulta reitiltä ja tutustu kulmakunnan parhaaseen teepaikkaan!

 2. Chaya, Kluuvin kauppakeskus, Helsinki
Ei läheskään yhtä mukava paikka juoda teetä, mutta valikoima on laaja ja saat paikan omistajalta päteviä vinkkejä kysymystesi mukaan.

3. La Torrefazione, Kluuvi ja Aleksanterinkatu
Paremmin tunnettu coolina kahvi- tai salaattipaikkana. Haudutettujen teiden valikoima ei ole kovin laaja, mutta haudutusajat ovat kohdallaan ja teevaihtoehdot ovat hyvät.

4. Demmers, Annankatu, Helsinki 
Pieni mutta intiimi teehen ja teetarvikkeisiin erikoistunut myymälä Punavuoressa osoitteessa Annankatu 13. Valikoima on laaja ja jos et tiedä, mitä ostat, paikan omistaja antaa suosituksia. Pöytäpaikkoja ei ole kovin monta, joten saatat jäädä paikkaa vaille, mutta jos päätät jäädä, voit rauhoittua katselemalla Annankadun katuvilinää. Myös melko suuri valikoima erilaisia teekannuja, -kuppeja ja niin edelleen.

5. Fazerin kahvilat
Kahviloita on esimerkiksi Makkaratalossa ja Forumissa sekä Kluuvikadulla se alkuperäinen. Tarjolla tuttuja ja turvallisia, jopa paikan hengen mukaan konservatiivisia vaihtoehtoja kuten darjeelingia ja assamia, mutta haudutusvehkeet ovat asialliset ja vesi on suurin piirtein sen lämpöistä kuin pitääkin. Joudut tosin itse vastaamaan siitä, että haudutat juomia riittävän pitkään/lyhyesti.

6. Kulmakonditorio, Tikkurila, Vantaa
Ei uskoisi, mutta vanhassa kauppakeskus Tikkurissa Dixin vieressä on Kulmakonditorio-kahvila, jossa on yllättävän hyvä valikoima erilaisia teelaatuja. Siis jos liikut Tikkurilassa, kokeile tätä!

7. Ateneumin kahvila, Helsinki
Legendaarisen museon kahvilassa on yleensä tarjolla valmiina haudukkeena kahta teetä, vihreää ja mustaa. Ne ovat yleensä peräisin Demmersistä, joten ovat tavallista laadukkaampia. Ateneumin kahvila on kaikuva ja etenkin lounasaikaan meluisa, ja usein myös täynnä. Ei siis ideaali paikka jutteluun tai vaikka haastattelun tekoon, mutta yleensä kelvollinen teevaihtoehto tai kaksi on tarjolla.

Jos haluat kokeilla jotain vähän parempaa

Kuten toisessa tekstissäni totesin, ajatus siitä, millaista on hyvä tee, riippuu paljon päivästä, fiiliksestä ja tilanteesta. Tässä kuitenkin muutamia tämän hetken suosikkejani.

1. Tavallista parempi arkitee: Biluochun Hong Cha

Tutustuin tähän teehen vasta heinäkuussa ostettuani sitä Chayasta. Kyse on kiinalaisesta mustasta Yunnan-teestä. Mikä on aika jännittävä juttu, sillä ensimmäisenä Bi Luo Chunista tulee mieleen taiwanilainen vihreä tee. Se on ihan erilaista kuin tämä.

Biluochun Hong Cha on todella täyteläistä ja siinä on mukava pitkä jälkimaku. Yunnanilaisten teiden "taakkana" (jonkun mielestä hyvänä puolena) on se, että niissä voi olla "vaativa" jälkimaku, jopa vähän kaakaomainen. Näin ei ole tässä teessä. Biluochun Hong Chata on mukava särpiä esimerkiksi aamulla ja iltapäivällä.

Teelehdet kannattaa käyttää ainakin kahteen kertaan, koska tee on aika hintavaa.

2. Emperor of Puerh - tällä jaksaa koko iltapäivän

Mikä ihmeen puerh (tai ehkä tarkemmin pu'erh)? Lue täältä. Se on sitä kuivettuneen lehmänlannan näköistä teetä, joka myös tuoksuu usein etäisesti navetalta tai huhtikuiselta suomalaiselta tienvarrelta, kun lumet ovat sulaneet. Ei kuulosta houkuttelevalta?

No jaa. Minulla on kahtalainen suhtautuminen pu'erhiin. Sehän on todellinen harrastajan valinta. Pu'erhiahan myydään pieninä kolikon kokoisina kakkuina tai jopa teetiilinä, jotka maksavat maltaita. Pu'erh on siitä erityinen teelaatu, että se paranee vanhetessaan. Niin myös Emperor of Pu'erh. Se on tehty vuoden 2000 teesadosta.

Emperor of Pu'erhissa ei ole tyypillistä "lehmänlanta-aromia" vaan se on tosi tasapainoinen ja pehmeä. Tuoksussa on vähän keväistä peltomaisemaa, mutta vain vähän. Ennen kaikkea teestä saa hyvät potkut iltapäivään. Jos juo kupillisen kahvia, kofeiini suorastaan rynnii sisään, mutta kofeiinibuusti voi loppua yhtä nopeasti kuin tulikin. Teessä on eri asia. Se johtuu kofeiinin ja tasapainottavan teaniinin yhteisvaikutuksesta.

Pakko myöntää, että myös Emperor of Pu'erh on elitistinen valinta. Se maksaa 5 euroa 25 grammalta. Tosin yhdestä teelusikallisesta pystyy hauduttamaan ainakin kolme kupillista. Kyllä kelepaa!

3. Kanchanjangha (Nepal) 

Kanchanjangha on nepalilainen tee. Jostain syystä pidän nepalilaista mustista teistä. Niiden aromissa on jotain persoonallista ja jännittävää. En väitä, että kiinalaisissa tai intialaisissa ei olisi sitä, mutta nepalilaisissa on jotain ihan omaansa. Kanchanjanghan lisäksi pidän myös mm. Maharadza Hillistä ja Shakirasta.

Kanchanjanghassa on mielenkiintoisia sävyjä ja nyansseja. Se on lähellä darjeelingia. Se ei ole mitään perus-Assamia, joka on todella selväpiirteinen perustee. Sopii hyvin iltapäivä- ja iltateeksi.

4. Maukas maustettu: Mata Hari

Joudun usein pettymään maustettuihin teihin, koska ne maistuvat aina samalta. Olipa tuoteselosteessa sitten mansikkaa, persikkaa, aprikoosia, vadelmaa tai kvitteniä, niin ei niitä meinaa erottaa toisistaan. Toinen vika on se, jos maut ovat keinotekoisia. On eroa siinä, maustetaanko tee luontaisilla vai luontaisenkaltaisilla aromeilla. Eli onko esimerkiksi oikeaa mansikkaa vai mansikka-aromia.

Mata Hari on hyvä sekoitus. Siinä maistuvat selvästi eri aromit, kuten manteli, kaakao ja vanilja. Mata Hari ei ole mikään hifistelymaku vaan sopii aika monelle. Tarjosimme sitä esimerkiksi omissa häissämme.

Mausteisuuden takia Mata Hari sopii ehkä paremmin syksyyn ja talveen, mutta se on ihan makuasia.

Mata Haria myy Thehuone.

5. Tukka pystyyn kaljultakin: Smokey Earl Grey

Tästä olen kirjoittanut jo pari kertaa. Smokey Earl Grey on sekoitus savutee Lapsang Soupchongia ja Earl Greytä, jonka jokainen tietää. Vielä pitkälle 1990-lukua Suomesta ei muuta saanutkaan kuin Liptonin keltaista ja Twiningsin Earl Greytä.

En niinkään pidä savuteestä yksinään, mutta Earl Greyn bergamotti tasapainottaa makua kivasti. Edelleen makuyhdistelmä on aika "äijämäinen". Jos et kaipaa hienostelua, tempaise mukillinen (tai kaksi) Smokey Earl Greytä aamutuimaan, niin johan luistaa. Uskon, että tällä kaikkoaa myös krapula.

Jos haluat vielä tujumpaa, kokeile esimerkiksi Elephant Chestlets BOP:tä. Sitä myydään tyylikkäissä puurasioissa. Maku ei ole kumartele yläluokan suuntaan, mutta onpa vahvaa!

Teepannu on esteettinen ja käytännöllinen valinta

Omistan viisi teepannua, joista kahta käytän aktiivisesti. Tässä suosikkini:

Toinen on kiinalainen valurautapannu, joka on ostettu rovaniemeläisestä Mandragorasta, toinen on japanilaisen Zero Japanin valmistama keraaminen pannu, jonka ostin Kofeiinikomppaniasta Oulusta.

Molemmissa pannuissa on hyviä ja huonoja puolia:

Valurautapannu:

+ usein erittäin tyylikkäitä ja kauniita
+ kestävät säännöllisesti huollettuna melkein ikuisuuden
+ tee pysyy pitkään lämpimänä

- voivat helposti ruostua sisältä, jos unohdat kuivata ne käytön jälkeen
- koska valurautapannua ei suositella pestäväksi astianpesuaineella, etenkin voimakas teen tuoksu voi pinttyä eikä lähde irti (nimim. Kokemusta on, kun keität samalla pannulla Smokey Earl Greytä tarpeeksi pitkään!)
- raskas


Keraaminen pannu:

+ kevyt ja näppärä arkipäiväiseen käyttöön
+ helppo puhdistaa käsin tai koneessa
+ ei ruostu eikä hajoa helposti ellet pudota lattialle
+ tarjolla paljon tyylikkäitä pannuja
+ usein edullisempi kuin valurautainen

- tee jäähtyy nopeammin kuin valurautapannussa
- ei välttämättä kestä yhtä pitkään kuin valurautainen

Siis jokapäiväisessä käytössä keraaminen pannu  on näppärämpi kuin valurautainen. Keraamisen pannun voi laittaa tiskikoneeseen eikä ole turmioksi, mikäli unohdat teen lillumaan sinne. Valurautapannu voi siis ruostua sisältä. Sitä ei suositella pestäväksi tiskiaineella.

Valurautapannuissa on kuitenkin yksi merkittävä plussa: ne ovat kuin taideteoksia! Monesti tekisi mieli ostaa kotiinsa uusi valurautapannu vain siksi, että se on niin upean näköinen. Katsokaapa vaikka tätä Dalian-pannua. Sen verran harkintakykyä minulla onneksi on, että en ostele teepannuja tuosta vaan. Eivät meinaa nykyisetkään mahtua kotona hyllyille!

Jos arvostat puhtaasti käytännöllisyyttä, valitse keraaminen tai lasinen pannu (joista lisää myöhemmin), mutta jos esteettiset seikat painavat enemmän korissa, harkitse valurautaista. 

Millaista on hyvä tee?

Mitä on hyvä tee? Miltä se maistuu? Minkä maalainen tee on parasta? Kannattaako ostaa maustettua vai maustamatonta teetä? Vihreää vai mustaa, vai eikös valkoinen ollut tosi terveellistä?

Mahdotonta vastata suoraan. Siihen, mikä on hyvää teetä, vaikuttaa todella moni asia: tilanne, tarve, fiilis, vuodenaika, seura ja niin edelleen.

Luettelen alla hieman seikkoja, mitkä vaikuttavat siihen, onko tee hyvää vai ei.

1. Irtotee voittaa teepussit

Irtotee voittaa aina laadullisesti pussiteet. Aina. Irtoteellä tarkoitetaan siis teetä, jota myydään kaupoissa isoissa usein 100-200 gramman valmiissa pusseissa tai jota voi ostaa marketeista tai teekaupoista haluamansa määrän.

Irtoteen ja pussiteen vertaaminen on vähän sama kuin vertaisi hyvästä italialaisesta ravintolasta ostettua pizzaa Saarioisen läystäkepizzaan. Kummallakin voi saada vatsansa täyteen, mutta laatuero on valtava.

Lähtökohta on, että teepussit sisältävät hyvin pieneksi jauhettua teepurua, joka on laadultaan tasalaatuisen keskinkertaista tai usein välttävää, jopa heikkoa. Suurille teevalmistajille "hyvä tee" tarkoittaa koko ajan tasalaatuista ja valmistajalle mahdollisimman edullista bulkkiteetä.

Pussiteessä harmaat, pienet purut myös lilluvat pienessä pussissa edestakaisin. Se tarkoittaa, että puruista ei pääse uuttumaan teetä yhtä hyvin kuin irtoteestä, joka laitetaan esimerkiksi suureen teesiivilään ja teepannuun.

Tältä näyttää Inkivääri Sencha teesiivilässä:

Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että pussiteen juominen olisi rikos, kuten tässä Ylen jutussakin muistutetaan.

Teepussit eivät myös juuri tuoksu teeltä ja maku on huomattavasti tunkkaisempi ja tasapaksumpi kuin irtoteessä. Lue lisää teen hauduttamisesta Uutos Helsingin sivulta.

2. Maustettu vai maustamaton tee?

Olen huomannut, että useimmat satunnaisesti tai päivittäin teetä juovat valitsevat maustetun teen. Kotimaisia suosikkeja ovat mm. Keisarin morsian, Tiikerin päiväuni ja muut Nordqvistin valmistamat teet sekä maailman suurimpiin teejättien, Liptonin ja Twiningsin maustetut vaihtoehdot.

Suosittelen kuitenkin tutustumaan hieman laadukkampiin teeseoksiin. Yksi suosikkini on Thehuoneen myymä Mata Hari. Sitä kuvataan Thehuoneen sivulla näin:

"Korkealaatuinen Ceylontee täydennettynä vaniljalla, kaakaolla, mantelilla, kanelilla ja

omenalla. Täyteläinen ja pehmeä, voimakas teesekoitus."


Ei voi suoraan sanoa, kumpi tee on parempaa, maustettu vai maustamaton. Se riippuu täysin maustasi. Jos juo kaupan perustemerkkejä, maustettu tee on usein parempi vaihtoehto, koska maustamattomat mustat ja vihreät teet eivät ole kovinkaan laadukkaita tai maukkaita.

Jos sen sijaan valitsee maustamattoman teen irtona, kirjo on loputon ja laatu nousee pilviin. Voit loppuikäsi ajan etsiä uusia variaatioita, makuja, teetiloja ja kombinaatioita.

Jos ajattelee puhtaasti laatua, maustamattomissa teissä laatu on usein selvästi korkeampi. Jos vertaa erästä suosikkiani eli mustaa nepalilaista Kanchanjangaa ja ikiaikaista inhokkiani, Liptonin "Keltaista", niistä ei parane puhua edes samana päivänä. Tuskin tunnistaa samaksi kasviksi (Camellia sinensis)!

Sama pätee vihreään teehen. Jos olet litkinyt vain Pirkan vihreää teetä, sinulla ei ole aavistustakaan, mitä esimerkiksi hienostunut japanilainen Gyokuro, kiinalainen monipuolinen Long Jing tai taiwanilainen hedelmäinen ja melko makea Bi Luo Chun voi tarjota.

Aina, jos tarjolla on Liptonin keltaista, valitsen mieluummin kahvin tai vaikka mehun, vaikka olisin hetkeä aiemmin halunnut juuri teetä. Olen jonkun fiksun ihmisen kuullut sanovan, että Liptonin keltainen on pilannut miljoonien ihmisten kiinnostuksen teehen loppuiäkseen.

Vähän sama kuin lopettaisi viininjuomisen tympäännyttyään Egri Bikaveriin.

Tietoa eri teelaaduista saa mm Teen Ystävien sivulta.


3. Raikas, oikean lämpöinen vesi on kaiken a ja o

Samoin kuin kahvinkeitossa, hyvän teen salaisuus on raikas ja puhdas vesi ja puhtaat teenkeittovälineet, eli puhdas siivilä ja teekannu. Kun keität teetä, laske aina pannuun uusi vesi hanasta.

Erityisen tärkeää on, että vesi on oikean lämpöistä kutakin teetä varten. Esimerkiksi jos haluat pilata vihreän teen, paras tapa tehdä se on kaataa teelehtien päälle kiehuvaa vettä.

Kannattaa myös ehdottomasti tarkistaa suositeltu haudutuslämpötila! On aivan eri asia, hauduttaako teetä minuutin vai neljä minuuttia. Esimerkiksi japanilaisille vihreille teille haudutusaika voi olla vain minuutin luokkaa.

Haudutuslämpötilat:

Musta tee (mm. Assam, Ceylon, Keemun, Yunnan, Nepal): noin 95-97 asteista vettä

Darjeeling, oolong:  85-95 astetta

Vihreät, valkoiset ja keltaiset teet: 70-80 astetta


4. Ulkoiset tekijät: vireystila, sää, seura...

On jännä, miten paljon ulkoiset tekijät vaikuttavat siihen, mikä tee maistuu hyvältä. Sateisella ja pilvisellä tekee mieli mustaa teetä tai oolongia, myös puerhia, kesällä vihreää. Samahan pätee viineihin, tosin itse juon mieluiten valkoviiniä läpi vuoden.

Ja päivissä on eroa. Jonain päivänä tietty tee voi maistua taivaalliselta, seuraavana korkeintaan keskinkertaiselta. Teetä ei pidä ryystää lennossa kuten kahvia. Siitä pitää nautiskella, hitaasti ja rauhassa. Kiire voi pilata maukkaankin teen.

Ja ystävien seurassa tekee ehkä mieli erilaista teetä kuin yksin. Ja jos tarjoat teetä aterian päätteeksi, teevalintaan vaikuttaa se, minkä kera tarjoat teetä. Onko jälkiruokaa vai hörpittekö teen vaikkapa keksien kanssa?

Hyvässä seurassa voi myös saada suosituksia teelaaduista, joita ei ole koskaan uskaltanut kokeillakaan.

Ennakkoluulottomille suosittelen myös teemaistajaisia.

Tiivis purkki pitää teen tuoreena

Jos sattuu potemaan sitä sairautta, että hamstraa keittiönkaappinsa täyteen erilaisia teelaatuja, jopa niin paljon, että löytää tämän tästä jonkun kaurahiutalepaketin takaa teetä, jota ei edes muistanut omistavansa, kannattaa valita hyvät purkit teen säilyttämiseen. Tee on tuoretuote ja siihen tarttuu helposti vieraita hajuja.

Minullakin on kokemusta siitä, että olen laittanut lieden vieressä olevaan kaappiin avokasta puerh-teetä, ja teepaketti onkin sitten tehokkaasti imuroinut puoleensa kaikki rasvan ja puuron käryt.

Jos sinulla on vähänkin arvokkaampaa teetä, suosittelen ostamaan kuvassa olevia ilmatiiviitä teepurkkeja. Ne ovat hyvin tyylikkäitä, kestäviä ja käteviä. Vai kehtaatko olla eri mieltä?

Purkkien rakenne on siis tämä:

Purkin päälle laitetaan ensin muovinen kansi ja sen päälle tulee vielä suurempi "hattu", joka varmistaa, että purkkiin ei pääse lainkaan ilmaa. Ilmatiiviin rakenteen ansiosta tee pysyy raikkaana ja hyvänä pitkään. Kuvan kiinalaisia teepurkkeja saa ostaa Thehuoneelta.

Niin kauan kuin et vielä omista kunnon teepurkkeja, on suositeltavaa, että irtona ostamasi tee on pussissa, joka on tiukasti suljettu. Näin aromit eivät pääse karkaamaan. Kuvassa olevat kaksi valkoista teepakettia ovat peräisin Jyväskylän Teeleidistä. Ne ovat teen säilyttämiseen keskimääräistä parempia, koska ne eivät ole pelkkiä paperipusseja kuten esimerkiksi Stockmannilla vaan muovipinnoitettuja pusseja. Muovipinnoitus suojaa teelehtiä paremmin.

Kuitenkin suosittelen ehdottomasti, että ostat kunnon ilmatiiviitä teepurkkeja heti, kun alat vähänkin ihastua vaikkapa laadukkaisiin japanilaisiin vihreisiin tai taiwanilaisiin oolongeihin. Jos maksat niistä kaupassa vaikkapa 20-30 euroa 100 grammalta, et halua, että erä menee saman tien rasvan käryn takia pilalle, kun paistat illalla makkaraa tai grillaat ranskalaisia.

Sitä paitsi teepurkit näyttävät hyvältä hyllyssä eivätkä ole mitään tusinaostoksia! Niitä voi antaa myös lahjaksi ihmiselle, joka arvostaa esteettisiä seikkoja.

Kun tiettyä purkkia käyttää riittävän paljon, siihen alkaa liittyä tarinoita. Tämän purkin ostin Thehuoneelta ja ensimmäinen sinne päätynyt tee oli Tukholman NK:lta, mutta nyt siinä on nepalilaista.

Miten teepurkkia pestään? Sitä ei tarvi pestä. Tai ei  siis kannatakaan, sillä tiskiaineen haju voi tarttua purkkiin. Riittää, kun pyyhkäiset kostealla talouspaperilla metallisen sisuskuoren puhtaaksi, jos vaihdat teelaatua.

Muuten, jos tilaat jotain sellaista teetä, jota kukaan muu ei ole vielä tilannut, voit saada oman etiketin:

Kun tilasin Jyväskylän Teeleidistä Smokey Earl Greytä, paikan omistaja ei tiennyt, mitä tarkoitan. Selitin, että haluan sekoitusta, jossa on 50 % Earl Greytä ja 50 % savuteetä eli Lapsang Soupchongia. Myyjä ei ollut koskaan kokeillut moista, joten teki minulle "Tuomon erikoista". Lupasi maistaa sekoitusta itsekin.

Hyvä tee on riittävä tekosyy

Kyllä, arvasit oikein, olen teen ystävä, välillä jopa teehifistelijä. Avaan jokaisen päiväni reilun puolen litran pannullisella haudutettua teetä. Yleensä se on mustaa, ehkä nepalilaista Maharadza Hilliä tai Shakiraa, ehkä intialaista Temiä, joskus darjeelingiä. Viime aikoina aamuteeksi noussut myös Smoky Earl Grey eli Lapsang Soupchongin ja earl greyn sekoitus. Viime aikojen suosikkeihini aamuteenä on kuulunut jyväskyläläisestä Teeleidistä ostettu Inkivääri Sencha, yksinkertainen yhdistelmä japanilaista vihreää senchaa, luonnollista inkivääriä ja bergamottiöljyä.

Jos mahdollista, juon nimenomaan haudutettua teetä. Pussiteehen turvaudun ainoastaan kahviloissa, tosin entistä useammin ainakin pääkaupunkiseudun ja Tampereen kahviloissa on alkanut saada haudutettuakin teetä. Helsingistä suosittelen aina Thehuonetta, sen valikoima ja palvelualttius on ylivoimainen, mutta kokemusta on myös mm. Annankadun Demmersistä ja Kluuvin kauppakeskuksen Chayasta. Tulen palaamaan niihin myöhemmissä päivityksissäni. Tampereelta suosittelen etenkin Kahvila Runoa, paitsi teevalikoimansa mutta myös tunnelmansa ja miljöönsä takia. Muista kaupungista voi kehua esimerkiksi Oulun Kofeiinikomppaniaa ja Rovaniemen Mandragoraa, josta minulla on kokemusta verkkokaupan kautta.

Vaikka olenkin melkoinen teehifistelijä, moni luulee, että se tarkoittaa, etten juo lainkaan kahvia. Kyllä juon, ainakin kupillisen päivässä. Mieluiten tummapaahtoista. Halpa vaaleapaahtoinen ajaa asiansa, eli tyydyttää kofeiinintarpeen, mutta harvoin sitä pääsee hyvänmakuiseksi kehumaan.

Tässä blogissa yritän valottaa teeintoni taustoja, kertoa suosikkimerkeistäni ja -tiloistani, antaa vinkkiä teenhaudutukseen, kertoa kivoista teeuutuuksista ja niin edelleen. Toivottavasti voin antaa satunnaisille verkossa matkaileville vinkkejä teestä nautiskelun maailmaan. Pysy siis linjoilla!