Blogi siitä, miten laadukas tee voi pelastaa päivän ja millaista on hyvä tee. Kerron myös omia suosituksiani teeuutuuksista ja vanhoista klassikoista.
sunnuntai 4. syyskuuta 2016
Thehuone laajensi Helsingin Eerikinkadulla
Suomen parhaiten varustettu teekauppa eli Thehuone on laajentanut Helsingin Eerikinkadulla. Elokuun lopusta asti teetä on voinut siemailla yksin tai ystävien kanssa noin kaksi kertaa suuremmissa tiloissa. Neliöitä on tullut noin kymmenkunta lisää. Uudet neliöt on sisustettu samaan tapaan kuin vanhat, joten varsinaisesti Thehuoneen ilme ei liiemmin muutu.
Lisätilat tulevat tarpeeseen. Tähän saakka Thehuoneen ongemana onkin ollut se, että tilat ovat melko ahtaat. Jos on liikkeellä viikonloppuisin tai iltaisin, pöytäpaikkaa ei välttämättä saa. Se on sääli, sillä toisin kuin kahvi, hyvä tee ei minusta sovi take away -juomaksi.
Samaa mieltä on myös mm. Pirkko Arstila Teen ystävän kirjassaan. Voisitteko kuvitella ryystävänne taiwanilaista gui feitä, japanilaista matchaa tai kiinalaista Golden Monkeya läikkyvästä pahvimukista matkalla ruuhkabussiin? En minäkään.
Toivottavasti asiakkaat löytävät Suomen parhaan teehuoneen tästä lähinkin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti