Teepurua vai herkullista pitkälehtistä - ero on kuin yöllä ja päivällä

"Kaupasta saa 20 pussia teetä parilla eurolla paketti. Se on ihan hyvää. Miksi ihmeessä ostaisin teetä, joka maksaa vitosen ja sitä saa vain pienen pussin?"

Tähän kysymykseen voi moni teefani joutua vastaamaan. On totta, että lähes joka ruokakaupassa on varsin asialliset valikoimat sekä pussiteitä että myös irtoteetä. On kuitenkin pakko sanoa, että bulkkitason pussiteetä ja hienoa, laadukasta irtoteetä ei voi verratakaan toisiinsa.

Olen perustellut useita kertoja, miksi laatuteehen kannattaa - ainakin silloin tällöin - panostaa, muun muassa täällä. Maku on vain yksinkertaisesti niin paljon parempi.

Ja sen näkee jo päälle päin. Katsotaanpa, mitä Twiningsin suosittu English Breakfast Tea on "syönyt".

Köh... niin, kyllähän tämä kai teetä on. Kutsuisin tätä kuitenkin mieluummin teepölyksi tai teepuruksi. Jos olisin aivastanut kuvauksen aikana, tämä pulveri olisi lennähtänyt seinälle. Näin huonolaatuista teetä et löydä edes kauppojen 100-200 gramman irtoteepusseista.

Suurimpien teevalmistajien teesekoituksiin käytetään kaikkein halvimpia teelaatuja - laadusta ja takuulla myös tuottajien tuotanto-olosuhteista tinkien. En halveksi Twiningsin juojia - kyllä juon sitä välillä itsekin - mutta kuvasta näkyy mainiosti peruste sille, miksi tämäkin juoma on selvästi halvempaa kuin erikoismyymälöiden tuotteet.

Katsokaapa verrokiksi, miltä eräs suosikkini eli nepalilainen Junchiabari (musta tee) näyttää:

Eron huomaa tottumattomampikin silmä. Teelehdet ovat pitkiä ja käsin rullattuja. Tyypillisesti ruokakaupoissa myytävissä teesekoituksissa käytetään rikottulehtistä, tummaa ja vahvaa Assam- tai Ceylon-teetä, jossa on melko vähän sävyjä.

Kuvassa oleva Junchiabari on hyvä esimerkki siitä, miltä vähän parempi tee näyttää. Pääsääntö on, että mitä hienoaromisissa, korkealuokkaisissa teelaaduissa on paljon nuoria käsinrullattuja punertavia kärkilehtien silmuja. Mitä ylempää teepensaasta lehdet on poimittu, sitä hienoaromisempi se on.

Ei voi yleistää, etteikö hyvin korkealaatuinen tee voisi olla samalla hienojakoista. Katsopa vaikka japanilaista matcha-pulveria: se vasta hienoa on! Tai niin ikään japanilaisia vihreitä sencha-laatuja. Sen sijaan Gunpowder-tyyppinen vihreä tee on karkeampaa kuin sencha tai matcha, vaikka nimestä voisi muuta päätellä.


Jos siis ihmettelet, miksi teekauppojen pitäjät repivät herkuistaan verrattain korkeaa hintaa K-Marketiin verrattuna, niin kyllä, sille on perusteensa.

Mitä teen ystävän kannattaa lukea?

Teen ystävän ei kannata tyytyä vain maistelemaan ja haistelemaan teelaatuja. Harrastusta syventää ihmeesti mielenkiintoisten teekirjojen lukeminen.

Kotimaisia, suomenkielisiä kirjoja on julkaistu paljon mutta uusiakin mahtuisi mukaan. Omia suosikkejani ovat Helena Petäistön Tee teematka ja Pirkko Arstilan Teen ystävän kirja. Ne ovat muutaman vuoden vanhoja, mutta mitäpä väliä sillä on - tee on tuhansia vuosia vanha tuote, jonka totuudet eivät vanhene.

Ostin Arstilan kirjan vuonna 2011 teeinnostukseni alkuvaiheessa ja luin sen aikanaan kannesta kanteen melko nopeasti. Miksi? Se on ennen kaikkea tyylikäs, visuaalisesti tehty kirja. Ulkoasusta vastannut Riikka Majanen on tehnyt upeaa työtä. Katsokaa vaikka:

Toiseksi Teen ystävän kirja on melko selkeä ja hyvin kirjoitettu perusteos, joka lähtee liikkeelle vuosituhansien takaa ja kertoo, miten teestä tuli maailman suosituin nautintoaine. Tällainen "jo muinaiset foinikialaiset" -ote saattaisi taitamattomammissa käsissä olla aikamoinen fiiliksen pudottaja, mutta toimittajana Arstila tietää, miten pitää lukija otteessaan.

Teen ystävän kirja kertoo historian lisäksi kattavasti muun muassa erilaisista teelaaduista, teen terveysvaikutuksista, teekulttuureista ympäri maailman sekä siitä, miten teetä pitää ja ei pidä keittää. Näyttävyytensä ansiosta Teen ystävän kirjaa tekee mieli lehteillä aina silloin tällöin, vaikka muistaisi ulkoa sen pääkohdat.

Myös Tee teematka! -kirjan tekijä on toimittaja, Pariisista tuttu Helena Petäistö. Tee teematka peilaa nautintoaineiden kuningasta (tai kuningatarta, saat päättää) historian ja maantieteen kautta. Se kertoo maittain, miltä teekulttuuri näyttää esimerkiksi Ranskassa, Englannissa, Venäjällä, Itävallassa, Yhdysvalloissa ja myös Suomessa.

Kirja paljastaa, että vaikka moni pitää Englantia teekansana, kahvi on lyönyt sielläkin läpi eikä hyvän teen löytäminen ole itsestäänselvää Englannissakaan.

Suomen osalta kirjan kertoma tarjonta on aika tavalla parantunut. Hyvä niin. Tee teematkahan on vuodelta 2008.

Kirjassa on myös vinkkejä ja osoitteita kahviloista, joissa saa erittäin hyvää teetä. Koska kirja on jo lähes 10 vuotta vanha, teeturistin kannattaa tietysti tarkistaa tämän hetken tilanne netistä.

Suosituksia pitemmälle ehtineille

Ehkä arvostetuin suomenkielinen teekirja on kuitenkin Kiinalainen teekirja, jonka on kirjoittanut Pekka Nihtinen. Se on teeteoksista kattavin ja vähiten "populaari". Sieltä saa eniten tietoa ja tarinaa siitä, miten kiinalainen teeperinne oikein on syntynyt. Nihtisen kirja löytyy varmasti jokaisen pitkän linjan teeharrastajan hyllystä.

Useita muitakin teekirjoja on saatavana, kuten Teekirja - Tee hetkestä elämys, jossa on paljon teepohjaisia reseptejä ja ohjeita suolaisiin ja makeisiin ruokiin, joita teen kanssa voi nauttia. Ulkoasultaan Tee hetkestä elämys on köykäisempi ja halvemman näköinen kuin aiemmin mainitsemani opukset.

Kaikkein innokkaimmille lukijoille täytyy tietysti suositella japanilaisen Kakuzo Okakuran The Book of Teata. Se menee todella syvälle teen filosofiaan ja antaa paljon uutta ajateltavaa vähän pitemmälle päässeille teefanaatikoille.


Näitä et osannut etsiä:

• Video: Madventuresin Riku etsimässä kiinalaisen teen olemusta: Madventures China - Tea Pilgrimage 
• Heiss&Heiss: The Story of Tea: A Cultural History and Drinking Guide
• Delmas&Minet: The Tea Drinker's Handbook 
•  Pettigrew: Social History of Tea
• Video: A Mystery Drink - The History of Tea (kesto: 42.57) 
• Video: Japanese Tea Ceremony
  

 

Tee ei ole pikajuoma

Tyypillinen näky kaupungilla: kotoa töihin kipittävä nappaa kahvilasta mukaansa kupillisen kahvia ja alkaa ahnaasti ryyppiä siitä jo ovella, jotta saisi kofeiinitasot kohdalleen. Tai palaverista toiseen kiirehtivä ostaa kioskilta kupillisen kultakatriinaa ja hörppii sen metrossa samalla, kun hätäisesti selailee alkavan palaverin agendaa älypuhelimestaan.

Take away lienee jo tyypillisin tapa nauttia kahvia kaupungeissa, oli sitten kyse New Yorkista tai Helsingistä. Take awaysta on tullut normi. Kiire tarttuu, ja kahvin ystävä tekee sumpin juomisesta pikajuoksun, vaikka hänellä ei olisi mihinkään kiire.

Teehen take away ei kuitenkaan sovi. Tai ainakaan hyvään teehen. Tee menee kiireessä hukkaan.

Itse asiassa en ole idealistiselta kuulostavan näkemykseni kanssa yksin. Samaa mieltä on muun muassa teekirjailija Pirkko Arstila Teen ystävän kirjassaan. Ajatuksen jakaa myös Pariisissa asuva toimittaja Helena Petäistö, joka on kirjoittanut teeinnostaan Tee teematkassa.

Jos kupissasi on laadukasta teetä, sitä kuuluu nautiskella kaikilla aisteilla, haistelemalla, maistelemalla, pyörittelemällä kielen päällä, aistimalla jälkimakua, vertaamalla oliko tämä yhtä hyvää  kuin viimeksi ja niin edelleen. Onnistuuko tämä täyteen ammutussa, hikisessä bussissa välillä Kamppi ja Munkkivuori? Harvemmin.

Jos tarkoituksenani on vain tankata itseeni määrämittainen annos kofeiinia, mutta minulla ei ole aikaa rauhoittua ainakin hetkeksi, valitsen mieluummin kahvin. Kaikella kunnioituksella Suomen myydyimpiä vaaleapaahtoisia kohtaan, juhlamokat eivät koskaan ole niin hyviä, että ne menisivät pahasti hukkaan väärässä tarjoilulämpötilassa ja kiireessä juotuina. Toisin on laatuteen kanssa.

Jos taas haluan nimenomaan nautiskella teestä, oli se sitten uusi tai vanha tuttavuus, juon sen ehdottomasti kahvilassa, mieluiten haudutettuna, ei pussiteenä, ja mieluiten paikassa, jossa haudutusajat ja veden lämpötilat ovat suurin piirtein oikeat.

Tilitin kahviloiden puutteista teen tarjoilun suhteen jokin viikko sitten.

Take away on ongelma tietysti muutenkin. Jos ostaa yhden noutosumpin joka päivä, siitä kertyy 365 pahvimukia vuodessa, mikä rasittaa ympäristöä. Keskimääräisellä Helsingin noutokahvin hinnalla rahaakin palaa yli 700 euroa vuodessa. No, nämä ovatkin sitten jo kokonaan eri asia.

Laatutee vie arjen yläpuolelle

Väite, että joku asia - oli se sitten viini, pusero tai ruoansulatusta edistävä jogurtti - vie "arjen yläpuolelle" kuulostaa markkinamiesten korulauseelta, mutta kyllä se välillä pitää paikkansa. Minulle se liittyy teehen.

Lapsiperheellisenä en ehdi läheskään yhtä aina keskittyä hyvään teehen kuin ennen, saati sitten rakentaa harmonista teehetkeä, jolloin kiireettömästi hörppisi korkealaatuista kuumaa juomaa ja veisi ajatuksiaan johonkin Tiibetin vuorille tai Japanin keisarillisiin temppeleihin, pois Visa-laskujen, vaippapyykkien ja työhuolien maailmasta.

Mutta olen silti sitä mieltä, että kupillinen tavallista parempaa teetä auttaa unohtamaan ne hetkeksi. Jos kaadan työpaikalla kuppiini vaikkapa Emperor of Puerhia tai korealaista Jenchaa, se tuo paljon parempaa fiilistä kuin kiireessä liotettu Twiningsin kaapin perällä kulahtanut "aamutee". Se on pieni hetki kaiken keskellä, jolloin voi aistia, millaisen potkaisun ensimmäinen siemaus antaa, tunnustella jälkimakua ja fiilistellä tuoksua.

Laatutee ei mene hukkaan. Ellei sen anna mennä hukkaan. Eli esimerkiksi unohda kaapin perälle tai sulje pakkausta liian huonosti, jolloin aromit karkaavat.

Periaatteessa teeharrastusta voi verrata viini- tai olutharrastukseen. Niissäkin haetaan intohimoisesti uusia elämyksiä ja haetaan eroja eri tuotteiden välillä, ja ollaan valmiita löytämään uusia suosikkeja, miksei myös inhokkeja. Samalla tavalla kuin viinin ystävä, teen ystäväkin voi karvaasti pettyä. Mutta se kuuluu pelin henkeen.

Teeharrastuksen hyvä puoli viiniin on se, että jos ostaa huonoa teetä, ei kärsi yhtä pahaa tappiota. Viitosella saa "koe-erän" lähes mitä tahansa teetä, kun taas hard core viiniharrastaja maksaa viinipullollisista satasia. Niin paljon voi sijoittaa myös teehen, mutta keskimäärin teeharrastus on edullisempaa. Ja myös terveellisempää - syyllistämättä viinien maailmaan lainkaan.

Täydellinen teeasetelma

Blogeissa valokuvat ovat aina täydellisiä, valaistus upea ja asetelmat huolellisia. Tavallisessa elämässä kaikki ei ole aivan yhtä täydellistä. Tässä kaksi suosikkipannuani tavallisena arki-iltana, ilman kuvausjärjestelyjä ja valaisuoperaatioita.

Thehuone laajensi Helsingin Eerikinkadulla

Suomen parhaiten varustettu teekauppa eli Thehuone on laajentanut Helsingin Eerikinkadulla. Elokuun lopusta asti teetä on voinut siemailla yksin tai ystävien kanssa noin kaksi kertaa suuremmissa tiloissa. Neliöitä on tullut noin kymmenkunta lisää. Uudet neliöt on sisustettu samaan tapaan kuin vanhat, joten varsinaisesti Thehuoneen ilme ei liiemmin muutu.

Lisätilat tulevat tarpeeseen. Tähän saakka Thehuoneen ongemana onkin ollut se, että tilat ovat melko ahtaat. Jos on liikkeellä viikonloppuisin tai iltaisin, pöytäpaikkaa ei välttämättä saa. Se on sääli, sillä toisin kuin kahvi, hyvä tee ei minusta sovi take away -juomaksi.

Samaa mieltä on myös mm. Pirkko Arstila Teen ystävän kirjassaan. Voisitteko kuvitella ryystävänne taiwanilaista gui feitä, japanilaista matchaa tai kiinalaista Golden Monkeya läikkyvästä pahvimukista matkalla ruuhkabussiin? En minäkään.

Toivottavasti asiakkaat löytävät Suomen parhaan teehuoneen tästä lähinkin.