Testissä: Teekauppiaan Valkoinen Kaneli Tee (Teekauppa Veiström)

Valkoinen tee on väriltään hyvin hentoa ja liki läpikuultavaa, vielä vaaleampaa kuin vihreä tee.

Tutustuin ensimmäistä kertaa tamperelaiseen Teekauppa Veiströmiin lokakuun lopulla. Ilkka Veiströmin pyörittämä kauppa toimii Kuninkaankadulla.

Ostin (tai pikemminkin sain ilmaiseksi, lue syy täältä) pienen erän Teekauppiaan Valkoinen Tee Kanelia. Juon aika harvoin valkoista teetä. Sille ei ole erityistä syytä, mutta maustamattomana valkoinen tee on aika vaativa juoma ja se vaatii sopivan hetken makusteluun. Maustetut valkoiset teet eivät taas ole usein olleet minun mieleeni.

Kanelitee on Veiströmin itsensä maustamaa. Hän kertoo maustavansa kaikki teensä itse.

Tuoteselosteesta käy ilmi, että tuote sisältää vain kahta ainesosaa, kiinalaista valkoista teetä ja luontaisia makuaineita eli madagaskarilaista luomulaatuista kanelinlehtiöljyä. Veiström kertoi, että hän ei käytä lainkaan keinotekoisia makeutusaineita.

Aidon kaneliöljyn pystyi todella haistamaan jo liikkeessä. Kanelin tuoksu oli voimakas ja miellyttävä, se toi mieleen riisipuuroannoksen, joulun ja chai-teen. Keinotekoisuudesta ja esanssisuudesta ei ole merkkiäkään.

Haudutin teetä ohjeen mukaisesti 2 minuuttia, 70-asteisessa vedessä. Haudutusohje oli sopiva. Tee ei ollut liian väkevää eikä mietoa vaan juuri sopivaa.

 Valkoisen teen lehtiä voi hauduttaa 2-3 kertaa.

Miellyttävä kanelin maku toistui myös itse teessä. Olen vuosien varrella usein ostanut erilaisia kaneliteitä. Useimmiten ne ovat olleet omena-kaneli-seoksia tai esimerkiksi kanelilla maustettua mustaa teetä Thehuoneelta. Ne ovat olleet kohtuullisia mutta eivät jääneet erityisesti mieleen. Yleinen ongelma varsinkin pussiteelaaduissa on se, että sekä omena että kaneli maistuvat esanssisilta.

Teekauppa Veiströmin valkoisessa kaneliteessä kokonaisuus oli tasapainoinen ja miellyttävä. Kanelin maku jäi viipyilemään kielelle ja mielelle. Se ei kuitenkaan peittänyt valkoisen teen luontaista makua. Teetä ei olisi voinut sekoittaa esimerkiksi vihreään saati mustaan teehen.

Harmillisesti sain kyseistä teetä vain pienen koe-erän, mutta melko varmasti tulen ostamaan tätä vielä lisää käydessäni Tampereella! Veiströmillä on kotisivullaan myös nettikauppa, joten täytynee tutustua myös siihen. Ehkä on parempi tilata kerralla jotain muutakin - yhden pienen teepussin tilaaminen voi tulla turhan kalliiksi. Teekauppiaan Valkoinen Kaneli Tee näyttää maksavan 8,06 euroa 100 grammalta.

Teekauppa Veiström - hauska tuttavuus Tampereella

Poikkesin viikonloppuna Tampereella ja kävellessäni pitkin Kuninkaankatua katseeni kiinnittyi yhtäkkiä toiselle puolelle katua. Ensin näin kyltissä nimen Veiström ja sitten sen yläpuolella olevan sanan Teekauppa, joka tunnetusti aina saa huomioni osakseen.

Kylläpä vain, Tampereelle on perustettu uusi teekauppa, siis Teekauppa Veiström, jos se vielä jollekin jäi epäselväksi. (tai jos olet tamperelainen, kauppa ei sinulle ollut mikään uutuus). Aiemmin vakiopaikkoihini kuului Teehuone Pieni Kilpikonna, joka ensin lopetti Tampereella ja muutti sitten Helsinkiin - lopettaakseen sielläkin toimintansa. Arvatenkin sijainti Thehuoneen välittömässä läheisyydessä ei ollut strategisesti kovin fiksusti tehty.

No, Teekauppa Veiström oli sympaattinen tuttavuus. Kauppa näytti olevansa Ilkka Veiströmin yksityisyritys ja hänen liiketilansa on todella pieni, korkeintaan 15 neliötä.

Lauantaina iltapäivällä kauppa tuntui olevan ihan täynnä, kun siellä oli yhtä aikaa viisi ihmistä. Ovi ei olisi ehkä mahtunut avautumaan.

Kuten useimmissa teehuoneissa, teelaadut olivat esillä pienissä lasipurkeissa hyllyissä. Valmiina oli myös valmiita 100 gramman pusseja suosituimmista laaduista.

Kymmenen minuutin tuoksuttelun jälkeen bongasin mielenkiintoisen tuttavuuden, Valkoinen Kaneli Tee -laadun, johon on sekoitettu valkoisen teen lisäksi luomu-kanelinlehtiöljyä. Kun aioin ostaa teetä pienen erän, purkki olikin tyhjä. Veiström kysyi, kauanko aion olla Tampereella. Kerroin, että kyse on yön yli -reissusta.

Veiström sanoi, että hän maustaa itse kaikki myymänsä teet ja erä kaneliteetä on parhaillaan maustumassa kellarikerroksessa. "Nyt on niin ruuhkaa, että en pääse hakemaan, mutta voitko tulla vielä ennen sulkemisaikaa?"

Tulin puolentoista tunnin päästä, eikä kiireinen yrittäjä ollut vieläkään ehtinyt varastoon, mutta sen sijaan hän antoi minulle ilmaiseksi purkin pohjallisen, arviolta 10 grammaa. Hyvää asiakaspalvelua!

Miltä tee maistui? Lue oma päivitykseni täältä!

Laadukkaassa senchassa sekunnitkin ratkaisevat

Teen heti tunnustuksen: en ole erityisen kova vihreän teen juoja. Se ei johdu siitä, että vihreässä teessä olisi sikäli mitään vikaa - päinvastoin, vihreän teen maailma on todella rikas ja laaja. Kirjoa on ehdottomasti enemmän kuin mustan teen puolella.

Vihreä tee on tietääkseni yhä veden jälkeen maailman suosituin juoma. Esimerkiksi Japanissa sitä juodaan kaikkialla samoin kuin Suomessa kahvia: kuumana, kylmänä, iltaisin ja aamuisin, hienostuneesta, käsin koristelluista kupeista ja automaateista ostettavista tölkeistä. Lisäksi japanilaiset käyttävät matchaa ahkerasti ruoanlaittoon ja leivontaan.

Eräs vihreän teen suosiota selittävä tekijä ovat sen terveysvaikutukset. Vihreä tee valtaa alaa jopa Yhdysvalloissa. Erityisesti matcha hullaannuttaa ihmisiä ympäri pohjoista pallonpuoliskoa.

Silti vihreä tee ei ole meidän perheessä lyönyt samalla tavalla läpi kuin vaikkapa musta tee tai oolong. Syyt ovat enimmäkseen käytännöllisiä: aamulla väsyneenä tuntuu siltä, että mustasta teestä saa paremmat kiksit päivään kuin vihreästä, vaikka ei se välttämättä perustu tosiseikkoihin. Vihreissä teissä on isoja eroja mutta esimerkiksi matchassa kofeiinia on jopa yhtä paljon kuin energiajuomissa.

Kuppi on laadukkaita teetarvikkeita valmistavan Zero Japanin käsialaa.

Toinen syy vihreän teen "välttelyyn" on ollut se, että haudutus on vaativaa. Vihreätä teetä ei todellakaan hauduteta kiehuvassa vaan 65-80 asteisessa vedessä, ja haudutusajat ovat 1-2 minuuttia, ei 3-4 minuuttia kuten mustassa teessä. Niinpä vihreää teetä ei uskalla useinkaan haudutella samoin kuin syöttää lapselleen aamupuuroa.

Ihastuin viime viikolla Thehuoneella Sencha Tokujoon, jota myyjä kutsui "viiden tähden senchaksi". Sitä se todella oli: maku oli todella täyteläinen, se oli hyvin kokonaisvaltainen nautinto.

Valmis Sencha Tokujo näyttää tältä (kuvanlaatu ei ehkä ole ihanteellinen). Tulee mieleen hailakka kasvisliemi tai ruohoinen vesi. Mutta maku on tasapainoinen ja lavea.

Mutta missä välissä tätä ehtisi kokeilla arjen kiireiden keskellä? Paketissa sanotaan, että ensimmäisen haudutuksen pituus on vain 60-70 sekuntia! Siis vain reilu minuutti! Yritäpä samalla lukea lapselle kirjaa ja leikkiä hänen kanssaan legoilla ja hauduttaa tätä!

Ajattelin, että ei muutama sekunti sinne ja tänne paljon paina. Mutta kyllä painaa. Laitan tea timerini piippaamaan 70 sekunnin kohdalla ja lähden kiikuttamaan teepannua kuvausta varten yläkerran pöydälle. Unohdan kuitenkin sihtin pannuun ja haudutukseen tulee 30-40 sekuntia ylimääräistä. Se on liikaa. Tokujo on selvästi kitkerämpää kuin Thehuoneella.

Tältä valmis tee ja haudutetut teelehdet näyttävät:

Juoma on ok, mutta liian väkevää. Kokeilen uudestaan. Valmistaudun hauduttamaan nyt tasan minuutin. Mutta ei: paketin mukaan toinen haudutus kestääkin vain 20 sekuntia (uskokaa tai älkää).

En meinaa uskoa silmiäni mutta haudutan nyt todellakin vain 20 sekuntia. Ja uskottava se on: nyt maku on lähempänä sitä, mitä maistoin Thehuoneella.

Laadukkaiden vihreiden teiden ja oolongien kanssa maagista on tosiaan  se, että suositellut haudutusajat voivat tosiaan vaihdella näin paljon. 20 sekunnissa tavallisesta mustasta teestä ei ehdi uuttua mukiin kuin vain väriä, makua ei juuri lainkaan.

Vihreät teet, oolongit ja puerhit eroavat mustasta teestä myös siinä mielessä, että ne kestävät vaivatta 3-4:kin haudutusta. Kyllä moni teepussiaankin saattaa kaksi kertaa kupissaan lillutella, mutta maku on heti selvästi väsyneempi. Paras terä on mennyt. Sen sijaan vihreä tee muuttaa aina makuaan eri haudutusten välillä. Siinä on jonkinlaista taikaa.

Jos haluat lukea lisää vihreän teen oikeaoppisesta hauduttamisesta, poikkea vaikkapa täällä.

Miltä erilaiset teelaadut näyttävät?

Teet eivät vain maistu ja tuoksu erilaiselta vaan erottuvat edukseen myös ulkonäöltään. Eroa selittää moni seikka, kuten teelehtien fermentointiaste, se onko kyse mustasta, vihreästä vai valkoisesta vai kenties puerh-teestä, se onko tee maustettua vai maustamatonta ja niin edelleen. Erikseen ovat vielä erilaiset yrttijuomat, kuten rooibos, maté ja kotimaiset yrttihaudukkeet.

Harva malttaa katsella teelehtiä "sillä silmällä", mutta nyt siihenkin tarjoutuisi tilaisuus. Avaa siis näköaistisi!

1. Mata Hari (Thehuone, Helsinki)

Mata Hari on Thehuoneen teesekoitus, jota ostan usein. Joudun usein pettymään teesekoituksiin, koska ne maistuvat liian usein keinotekoisilta ja esanssisilta. Mata Hari on hyvä kokonaisuus: siinä tuoksuvat ja maistuvat ne, mitä siinä on mukana eli mm. vanilja, kaakao ja kaneli.

Itse tee on sekoituksille tyypillistä pienilehtistä Ceylonia eli melko vahvaa perusteetä, joka ei yksinään ehkä vakuuttaisi mutta arkiteenä toimii. Ceylon ei ole niin vahvaa kuin tymäkkä Assam.

2. Shanghai Chai (Teeleidi, Jyväskylä)

Shanghai Chai on melko outo sekoitus. Pohjana on vihreä sencha mutta kuten kuvasta näkyy, mausteita on todella paljon: kanelia, fenkolin siemeniä, omenaa, sikurin juurta, tattaria ja punaista pippuria.

Tämä villi miksaus tarkoittaa, että Shanghai Chai paitsi näyttää mutta myös maistuu lähinnä chai-tyyppiseltä yrttihaudukkeelta. Vihreä tee ei maistu.

Ulkonäöltään Shanghai Chai muistuttaa enemmän mauste- kuin teesekoitusta.


3. Gyokuro-tyyppinen japanilainen vihreä tee (Thehuone, Helsinki)

En muista tarkkaan, mitä teetä tämä on, saimme sen teetä harrastavilta kavereilta lahjaksi. Joka tapauksessaä veikkaan, että kyse on japanilaisesta, gyokuro-tyyppisestä teestä. Gyokuro on hienointa ja kalleinta japanilaista teetä. Se poimitaan aikaisin keväällä huhtikuun puolivälissä. Valmistusvaiheessa lehdistä poistetaan ruodot ja suonet (kuulostaa kalan käsittelyltä). Kofeiinia gyokurossa on runsaasti.

Huomaa, että lehdet ovat pieniä, hieman neulasmaisia. Maku on hienostunut ja vivahteikas.


4. Darjeeling, 1. sadon Rohini (Thehuone, Helsinki)

Seuraa snobismivaroitus: kyselen Thehuoneelta jo viikkoja etukäteen, milloin kevään ensimmäisen sadon darjeelingit tulevat kauppoihin. Yleensä ne saapuvat Suomeen pitkältä laivamatkaltaan huhtikuun alkupuolella, viimeistään huhtikuun puolivälissä.

Ensimmäisen sadon (first flush) darjeelingeja pidetään teen shampanjana. Se on vehreää, keveää, maukasta ja virkistävää, kun verrataan tutumpaan darjeelingiin, joka on tyypillisesti toisen sadon (second flush) darjeelingia. Eron huomaa: minulla on kaapissa nyt myös toisen sadon Rohinia. Siis sama tila ja sama kasvi mutta se on poilittu kesällä, ei maalis-huhtikuussa. Kesä-Rohini on rotevampaa, tummempaa ja maukkaampaa kuin keväinen, melko herkkä ensimmäisen sadon Rohini.

Erikseen on vielä syyssadon darjeelingia (autumnal), joka on vielä tummempaa kuin kesäsadon.

Tässä lautasella on Rohinia. Rohini on Darjeelingin alueen nuorin teetila. Se käynnisti toimintansa uudestaan vuonna 2000. Teeviljelyksiä Rohinissa on 138 hehtaarin alalla.

Darjeelingin alueen teetarhat sijaitsevat 800-1 200 metrin korkeudessa. Tarhoja on noin 70 ja brittien siirtomaaherrat perustivat niitä 1860-luvulta lähtien. Tunnetuin on Makaibarin tila.

 
5. Rooibos dragonfruit-blood orange (Thehuone Helsinki)

Tätä meillä juodaan jatkuvasti iltaisin: veriappelsiinilla ja lohikäärmeenhedelmällä maustettua rooibosia. Rooiboshan ei suinkaan ole teetä vaan Etelä-Afrikassa kasvavasta punapensaasta (Aspalathus linearis) saatavaa virkistävää mutta kofeiinitonta juomaa. Punapuupensas kuuluu hernekasveihin ja menestyy eteläisessä Afrikassa erittäin hyvin.

Rooibos piristää mutta se ei perustu kofeiiniin. Yöunet eivät siis mene.

Thehuoneen Rooibos-sekoitus näyttää punertavalta rouheelta, jossa on näkyviä, meheviä hedelmänpaloja. Haudutusaika on tavallista teetä pitempi, 7-8 minuuttia. Eikä muuten mene pilalle, vaikka jäisi pannuun lillumaan pidemmäksikin aikaa. Suosittelen!

Kaikki yrttijuomat eivät suinkaan ole kofeiinittomia. Etelä-Amerikassa, etenkin Argentiinassa kansallisjuomana juotava yerba mate (Ilex paraguensis), orjanlaakeripensas, on sen verran virkistävää, että ennen unille menoa en suosittele matea särpimään.

Johanna Pohjola on muuten tehnyt matesta ja mate-kulttuurista erinomaisen kirjan, Mate Etelä-Amerikan voimajuoma.

Katso täältä myös Johannan haastattelu.